Hedelmä- ja vihannesosasto vastaava K-Supermarket Forssa
Etsitään hedelmä-ja vihannesosaston osastovastaavaa!

Haemme kolmen kaupan tiimiimme K-Supermarket Forssan hedelmä-ja vihannesosastolle osastovastaavaa.
Olethan iloinen, asiakaspalveluhenkinen, reipas ja työtä pelkäämätön kaupanalan osaaja.
Tehtävän hoitamiseksi kaupan alan kokemus on välttämätön. Työtehtävä edellyttää järjestelmien tuntemusta sekä erityisesti halua pysyä mukana jatkuvassa kehityksessä sekä, halun sitoutua tulokselliseen työntekoon.
Tehtävään kuuluu myös muilla osastoilla työskentelyä, sillä tuoretiimi hoitaa myös esimerkiksi maitotuoteryhmän sekä pakasteen.

Työ on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Aloitus heti sopivan hakijan löytyessä, sopimuksen mukaan tai viimeistään syyskuussa.

Palkkaus kaupan alan tes / sopimuksen mukaan.

Pääset mukaan K-Ryhmän kehittyvään ympäristöön, sinulla on jatkuvasti lukuisia mahdollisuuksia kehittää omaa ammattitaitoasi. Kauppamme ovat meille intohimomme, ja teemme työtä kunnianhimoisesti tavoitteiden savuttamiseksi, sekä olemme jatkuvasti kehittämässä uutta.

Jos innostuneisuus ja uudistaminen asiakaspalvelun näkökulmasta on Sinun juttusi, voit olla etsimämme henkilö.

Työhakemukset pyydämme toimittamaan sähköpostilla 19.8.2018 mennessä hanna.kappi@k-supermarket.fi.
Tiedustelut puhelimitse kauppias yrittäjä Hanna Käppi p. 050 411 5133

Liitäthän vapaamuotoiseen hakemukseesi mahdollisen palkkatoiveen ja CV:n.

Rekrytointiin liittyvän tietosuojaselosteen saat rekrytoivasta kaupasta.
 
 
 
Takaisin